Posted by on 19.5.2016

Varmasti herättää kysymyksiä, miksi talous- ja yrittäjäaiheinen sivusto käyttää kuvituksessaan kuvia New Yorkista.

Suurin syy on siinä, etten halua koskaan unohtaa sitä kertaa, kun tajusin mitä yrittäjähenkisyys on. Olimme vaimoni kanssa New Yorkissa kävelemässä Bryant Parkin kohdalla. Ilmat olivat olleet epävakaisia, joten meillä oli sillä kertaa sateenvarjo mukana, kun alkoi sataa. Emme olleet vielä ehtineet avata omaa sateenvarjoa, kun huomasin, että kadunkulmaan oli kävelemässä mies laatikon kanssa. Laatikko oli täynnä sateenvarjoja, joita mies alkoi kaupata. Myyntipiste oli valmiina, kun mies laski laatikon maahan, otti sateenvarjoja käteen ja alkoi tarjota niitä ohikulkijoille. Kauppa kävi – hyvin. Asia on pyörinyt mielessäni ja samantyyppistä toimintaa huomaa ympäri kaupunkia, suosittelen pitämään silmät auki, kun menet käymään.

Kaupunki on myös muilta osin kadehdittavan hieno paikka, siellä raha, kulttuuri ja muu maailma elävät sopuisasti yhdessä, mielestäni paljon paremmin yhdessä kuin esimerkiksi Lontoossa, joka on Euroopan rahakeskuksia.

New York on minulle yrittäjyyden ja talouden ilmentymä sekä paikka johon haluaa aina vaan uudestaan lomalle. Siksi näillä sivuilla törmäät useampiin kuviin New Yorkista.

Posted in: Yleinen