Tilitoimiston tärkein tehtävä on auttaa yrittäjää tekemään liiketoiminnan kannalta oikeita päätöksiä lukujen perusteella.

Jotta voimme toteuttaa tarkoitustamme automatisoimme juoksevasta kirjanpidosta mahdollisimman suuren osan. Lopun ajan käytämme yrityksesi taloudellisen hyvinvoinnin varmistamiseen: sen analysointiin, mitä yrityksesi luvut kertovat ja mitä niiden perusteella pitää tehdä. Olemme sitä mieltä, että meidän pitää palkkiomme eteen tuoda yrityksellesi arvoa joko kasvavan liiketoiminnan tai säästöjen kautta.

Me Tiliampparissa tiedämme, että taloushallinto on vain yksi pieni osa yrityksen toimintaa. Siksi teemme palvelumme helpoksi yrittäjälle, jotta emme vie tarpeettomasti yrittäjän aikaa. 
Jokainen kolmesta palvelupaketistamme sisältää kiinteällä kuukausihinnalla Netvisor-ohjelmiston, nimetyn kirjanpitäjän ja arjen kirjanpitoneuvonnan. 

Haluamme tehdä aidosti paperitonta taloushallintoa.

Miten se hyödyttää sinua asiakkaana?
Mm. siten, että kaikki tieto on aina saatavillasi – koska mitään ei ole vain paperilla, tieto on oikeassa paikassa ja käden ulottuvilla silloin, kun sitä tarvitset.
Käytämme Visman Netvisor-ohjelmistoa, joka mahdollistaa yhteiskäytön ja siten poistaa kaiken tuplatyön.

Suhtaudumme intohimoisesti talouteen – ja siksi odotamme myös sinulta intohimoa oman liiketoimintasi suhteen.

Osaava henkilökunta varmistaa sen, että kirjanpito tehdään oikein.
Intohimoinen henkilökunta varmistaa sen, että saat liiketoimintasi kannalta hyödyllistä tietoa yrityksesi taloudellisesta tilasta – yrityksen koosta riippumatta.

Me suosimme kiinteitä kuukausihintoja, koska se auttaa sinua suunnittelemaan talouttasi paremmin. Se myös helpottaa yhteistyötämme – sinun ei tarvitse joka kuitin kohdalla pelätä lisälaskutusta.
Toki saat meiltä halutessasi myös tuntiperusteisen kirjanpidon – sen sijaan tositteisiin perustuvaa hinnoittelua et meiltä saa, koska se ei edistä meidän kummankaan ajankäytön minimointia.

Esimerkkihintojamme löydät hinnastosta

Kokemuksemme perusteella suurimmalla osalla asiakkaista hintamme ovat olleet vuositasolla aikaisempaa tilitoimistoa edullisemmat, koska Tiliampparin kuukausihinta sisältää paljon ns. erillislaskutettavia asioita.
Mielestämme kuukausihinnan pitää sisältää kaikki, mitä kirjanpitosi säännöllisesti vaatii – siksi se on kuukausihinta.

Kirjanpidon hintaan kuuluu Netvisor-ohjelmiston käyttö sekä varsinainen kirjanpitotyö.
Kirjanpidon kiinteät hinnat alkaen 200€/kk + alv.

 


Tiliamppari Oy on Taloushallintoliiton auktorisoima tilitoimisto